Verkatehtaankatu 4, 20100 Turku

050 342 6570info@mmclinic.fiVaraa aika

Kipu ja hermosto · Osa 3/3

Stressi, aivotärähdys, suolisto ja uni kroonisen kivun taustalla

Terapeutti mittaa asiakkaan liikettä raidallisen mittakepin avulla.

Hermoston kroonista kipua ylläpitävät muutokset voivat saada alkunsa monesta suunnasta: pitkittyneestä stressistä, jo varhaislapsuudessa koetusta kuormituksesta, hermostoon kohdistuvista vammoista, kuten aivotärähdyksestä, suoliston mikrobiomin muutoksista ja univajeesta. Tämä on sarjan kolmas osa. Toisessa osassa käsiteltiin hermoston toiminnallisia muutoksia, kuten kipumatriisia, kehon omaa kivunlievitystä ja gliasoluja. Nyt tarkastelun alla ovat tekijät, jotka vaikuttavat näihin muutoksiin.

Suosittelen vahvasti lukemaan ensimmäisen osan ja toisen osan ennen tätä kirjoitusta.

Mitkä tekijät voivat aiheuttaa hermoston nosiplastisia muutoksia?

Tässä osassa käydään läpi neljä tekijää: stressijärjestelmän HPA-akseli, hermostoon kohdistuvat vammat, suoliston mikrobiomi ja uni.

HPA-akselin kehittyminen ja toiminta aikuisiässä

Evolutiivisesta näkökulmasta stressin kokemisella on merkittävä rooli selviytymisen kannalta. Ympäristön luomat stressitekijät opettavat elämisen kannalta oleellisia pelisääntöjä.

HPA-akseli (hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakseli) on stressijärjestelmän oleellisin osa, ja se huolehtii osaltaan kehon endokrinologisesta (hormonitoiminnan) tasapainosta. HPA-akselin keskeinen hormoni on hypotalamuksen erittämä kortikotropiinia vapauttava hormoni (CRF). Sen tuotanto vapauttaa aivolisäkkeen ja lisämunuaisen kuorikerroksen kautta lopulta kortisolia eli stressihormonia.

CRF-hormonin liiallinen tuotanto on yhdistetty krooniseen kipuun ja masennukseen. Sen tiedetään nimittäin aktivoivan voimakkaasti amygdalaa, joka osallistuu pelon ja kivun käsittelyyn, ja heikentävän nucleus accumbensin eli dopaminergisen ”palkitsemiskeskuksen” toimintaa [1]. Kokonaisuutena kroonisella stressillä vaikuttaa olevan roolinsa sekä kroonisessa kivussa että matala-asteisessa tulehduksessa [2, 3].

Voiko kroonisen kivun alku olla lapsuudessa?

Perinataalisessa (syntymän aikoihin), postnataalisessa (syntymän jälkeen) ja neonataalisessa vaiheessa (keskosaikainen, alle 37 raskausviikkoa) lapsi on erityisen altis ympäristön vaikutuksille. Vastasyntyneeseen kohdistuva ylimääräinen stressi, kuten kipu, infektiot tai sosiaalinen ympäristö, voi ohjata HPA-akselin kehitystä vääristyneeseen suuntaan. Se saattaa johtaa autonomisen hermoston toiminnallisiin muutoksiin.

Tämä voi lisätä riskiä sairastua aikuisiässä ahdistushäiriöön, masennukseen, pakko-oireiseen häiriöön ja sentraaliseen sensitisaatioon. Aikuisuudessa koetun kroonisen kivun mekanismit voivat siis saada alkunsa jo varhain lapsuudessa [4].

Neonataalisuuden eli keskosuuden (alle 37 raskausviikkoa) tiedetään olevan altistava tekijä muun muassa aikuisiän krooniselle kivulle. Varhainen syntyminen tuo mukanaan paljon ylimääräisiä stressitekijöitä, joihin keskeneräinen hermosto ei ole vielä valmis [5]. Keskosille joudutaan tekemään rutiininomaisesti hyvin epämiellyttäviä ja kivuliaita toimenpiteitä, kuten pistoksia, kanyylien asennuksia, teippien poistoja, silmätutkimuksia ja nenämahaletkujen asennuksia.

Myös postnataalivaiheessa eli syntymän jälkeisinä ensimmäisinä elinvuosina koettu stressi voi aiheuttaa pitkäkantoisia vaikutuksia ihmisen stressin, kivun, immuniteetin ja hormonien säätelyjärjestelmiin. Tällaista stressiä ovat esimerkiksi henkinen tai fyysinen väkivalta, hyväksikäyttö, heikko vuorovaikutussuhde äidin kanssa, muut stressaavat ympäristötekijät tai infektiot. Vaikutukset voivat ilmetä kroonisena kipuna, sentraalisena sensitisaationa ja psykososiaalisina vaikeuksina [6–9].

Esimerkiksi fibromyalgiasta kärsivillä on raportoitu olevan verrokkiryhmää enemmän lapsuudenajan traumoja tai muita edellä mainittuja merkittäviä stressitekijöitä [7, 10]. Kaikilla fibromyalgiasta kärsivillä ei kuitenkaan voida todeta mitään traumaattista kokemusta.

Kaavio, jossa HPA-akseli, immuunijärjestelmä ja keskushermosto vaikuttavat toisiinsa ja johtavat nosiseptorien herkistymiseen ja kipuun.
HPA-akselin, keskushermoston ja immuunijärjestelmän vuoropuhelu nosiseptiivisessa sensitisaatiossa. Kuva: Zouikr et al. 2016.

Hermostoon kohdistuvat vammat

Yleinen käsitys hermovaurioperäisestä kivusta on tietenkin neuropaattinen kipu. Sitä esiintyy esimerkiksi hermopinteissä, neuralgioissa, polyneuropatioissa, selkäydinvaurioissa ja aivoinfarktien jälkitiloissa.

Neuropatioissa kipu ei rajoitu pelkästään vaurioituneen hermon alueelle, vaan se koskee koko sensomotorista hermoverkostoa. Unilateraalisissa (toispuoleisissa) neuropaattisissa kiputiloissa nähdään nimittäin usein bilateraalisia (molemminpuolisia) tuntomuutoksia ja laskevien kipuratojen muuttunutta toimintaa (CPM-mekanismi) [11].

Hermovauriosta kärsiville ei kuitenkaan aina kehity neuropaattisia kipuoireita. Hermovauriopotilaista noin 5 %:lle kehittyy hermovauriokipu, mutta selkeitä altistavia syitä neuropaattiselle kivulle ei edelleenkään tunneta tarkasti. Näiden muutosten keskeisinä tekijöinä pidetään kuitenkin perimää ja keskushermoston mikrogliasolujen muuttunutta toimintaa, joka vaikuttaa kipuherkkyyteen ja hermojen uusiutumiseen (regeneraatioon) [12–15].

Neuropatioissa on tärkeä tiedostaa myös ääreishermoston ja keskushermoston vuoropuhelu: mitä tapahtuu ääreishermostossa, peilautuu keskushermostoon, ja päinvastoin.

Aivotärähdys ja sen jälkioireet

Yleisin neurologinen vamma on kuitenkin aivotärähdys eli lievä aivovamma. Suomessa traumaattisen aivovamman saa vuosittain 15 000–20 000 ihmistä, ja heistä 90 %:lla vamma on lievä [16].

Aivotärähdyksiin ei tyypillisesti liity neuropaattista kipua. Voimakkaiden kiihtyvyysvoimien aiheuttamat nopeat aivokudoksen, tarkemmin ottaen hermosoluverkkojen, venytykset näyttävät kuitenkin olevan omiaan kehittämään laaja-alaisia neuroplastisia muutoksia. Ne voivat ilmetä esimerkiksi sentraalisena sensitisaationa ja siihen liittyvinä erilaisina oirekuvina [17].

Lievät aivovammat voivat aiheuttaa pitkittyneitä jälkioireita, kuten:

  • kroonista kipua
  • uupumusta
  • huimausta
  • näköhäiriöitä
  • keskittymisvaikeuksia ja oppimisvaikeuksia
  • masentuneisuutta
  • uniongelmia.

Aivotärähdyksen jälkioireita voi esiintyä jopa joka toisella aivotärähdyksen saaneella. Oireet voivat ilmetä pian aivotärähdyksen jälkeen tai useiden kuukausien päästä erilaisten laukaisevien tekijöiden seurauksena.

Lievän aivovamman pitkittyneistä kipuoireista yleisin on päänsärky. Monella kipu voi kuitenkin levitä niska-hartiaseudulle, selkään ja raajoihin ilman tuki- ja liikuntaelimistön (TULE) kudoksista johtuvaa syytä. Lievän aivovamman aiheuttaman pitkittyneen kivun taustalla ei kuitenkaan ole suoranaisesti hermoston kudosvaurio, joka voitaisiin todeta aivokuvantamisella [17, 18].

Kroonisista jälkioireista kärsivillä on havaittu matalampi yleinen painekipukynnys, heikompi CPM-mekanismi ja nousevien fasilitoivien ratojen muuttunut toiminta. Nämä viittaavat sentraaliseen sensitisaatioon. Tätä tukevat myös toiminnalliset kuvantamistutkimukset, joissa on havaittu aivojen PAG-alueen ja substantia nigra -alueen heikentynyttä toimintaa. Näiden alueiden tiedetään vaikuttavan kivun hallintaan.

Kuten kaikissa edellä mainituissa sentraalisen sensitisaation aiheuttajissa, myös lievissä aivovammoissa nähdään keskushermostoon liittyvää tulehdusta eli neuroinflammaatiota. Se on keskeinen tekijä hermosolujen yliherkkyydessä ja toisaalta kipua hillitsevien hermoratojen heikentyneessä toiminnassa [17].

Suoliston mikrobiomi

Suoliston terveys ja sen mikrobiomi eli bakteerikanta on ollut viime vuosina kuuma puheenaihe terveysalalla. Sen yhteyttä on tutkittu muun muassa Alzheimerin tautiin, metabolisiin häiriöihin, masennukseen, autismiin ja ADHD-oireisiin [19–23]. Tutkimukset ovat levinneet myös kiputieteeseen, sillä suoliston terveydellä saattaa olla roolinsa myös kroonisen kivun sekä sentraalisen tai perifeerisen sensitisaation kehittymisessä.

Tutkimusnäyttö suoliston mikrobiomin ja kroonisen kivun yhteydestä on vielä vähäistä, ja se rajoittuu valtaosin eläinkokeisiin. Se tuo kuitenkin esiin tarpeellisen tutkimuskohteen kivunhoidon kokonaisuuden kannalta [24, 25].

Mikrobiomi-suolisto-aivo-akseli

Suoliston puhutaan olevan ihmisen toiset ”aivot”, joilla on kaksisuuntainen viestintäyhteys yläkerran aivojen kanssa. Tätä kaksisuuntaista viestintää kutsutaan mikrobiomi-suolisto-aivo-akseliksi, ja siinä kulkee immunologisia, hermostollisia ja hormonaalisia signaaleja. Akseli säätelee monien eri järjestelmien, kuten aivojen, rauhasten, immuunisolujen ja suoliston, homeostaasia eli tasapainotilaa. Homeostaasin kannalta suolistossa tulisi vallita tasapainoinen bakteerikanta.

Suoliston nukkaan asettuu valtava määrä bakteereja, sekä terveyttä edistäviä että sitä horjuttavia. Suoliston bakteerit tuottavat meille paljon erilaisia välttämättömiä entsyymejä ja välittäjäaineita, jotka kulkeutuvat hermostoomme verenkierron ja vagushermon kautta. Liialliset määrät yksipuolisia bakteerikantoja voivat olla homeostaasin kannalta haitallisia.

Bakteerikantoihin vaikuttavat ruokavalio, uni, ympäristö, fyysinen aktiivisuus ja lääkkeet, mutta myös suolisto-aivo-akselin toinen pää eli keskushermosto. Esimerkiksi HPA-akselin kautta tapahtuva liiallinen kortisolin ja adrenaliinin eritys heikentää suoliston mikrobiomin monimuotoisuutta vahvistamalla haitallisten bakteerien asemaa. Tätä kutsutaan dysbioosiksi [26].

Myös tunteet ja hormonitoiminta voivat siis vaikuttaa suolistomme toimintaan. Onko se oikeastaan mikään ihme? Jokainen on varmasti kuullut, miten jännitys tuntuu perhosina vatsassa tai että jotkut stressaavat vatsallaan. Saman stressivasteen aiheuttaa myös huonosti nukuttu yö, ja sen hermostolliset vaikutukset näkyvät myös suoliston mikrobiomissa.

Tutkimuksissa on myös osoitettu, että traumaattinen aivovamma voi aiheuttaa suoliston seinämän solukon nopeaa tuhoutumista sekä autonomisen hermoston toiminnan muutoksia. Ne lisäävät suoliston läpäisevyyttä ja voivat johtaa vuotavan suolen oireyhtymään [27].

Kaavio aivojen ja suoliston välisistä yhteyksistä: hypotalamus, aivolisäke, lisämunuaiset, sympaattinen hermosto ja vagushermo yhdistävät aivot suoliston bakteereihin ja immuunisoluihin.
Mikrobiomi-suolisto-aivo-akselin rooli inflammaatiossa. Kuva: Ran et al. 2019.

Miten suoliston bakteerit voivat herkistää hermostoa?

Haitalliset bakteerit tuottavat aineenvaihduntansa tuotteina erilaisia entsyymejä, jotka saattavat aktivoida suoliston immuunisoluja. Immuunisolut taas erittävät verenkiertoon ja hermoratoihin tulehdusta edistäviä sytokiineja, jotka voivat kulkeutua perifeeriseen ja sentraaliseen hermostoon.

Hermostossa edellä mainitut välittäjäaineet stimuloivat muun muassa mikrogliasoluja ja astrosyyttejä. Ne voivat käynnistää neuroinflammatorisia prosesseja, jotka liittyvät usein synapsitoiminnan herkistymiseen. Ääreishermostossa neuroinflammatorinen reaktio voi aiheuttaa samankaltaisen reaktion dorsaalisten juuriganglioiden (selkäydinhermojen takajuuren hermosolmujen) hermosoluissa. Se taas voi aiheuttaa nosiseptiivista herkkyyttä ääreishermostossa [25].

Minerbi kumppaneineen [28] tutki fibromyalgiasta kärsivien suoliston mikrobikantaa ja havaitsi poikkeuksellisia bakteerikantoja terveisiin verrattuna. Tästä ei kuitenkaan voi vielä vetää johtopäätöstä, aiheuttaako muuttunut mikrobikanta osaltaan fibromyalgian oireita vai aiheuttavatko fibromyalgiaan liittyvät muut tekijät mikrobikannan muutoksia.

Ruokavalio ja hermoston kivunsäätely

Se, mitä syömme ja jätämme syömättä, vaikuttaa luonnollisesti yleiseen terveyteemme. Se vaikuttaa myös hermostomme toimintakykyyn sopeutua kudosvaurioihin, paranemisprosesseihin ja kivunsäätelyyn [29–32].

Epäterveellinen ruokavalio yhdistettynä passiivisiin elämäntapoihin poikii ison joukon terveysongelmia, kuten korkean verenpaineen, korkean kolesterolin ja korkean verensokerin. Ne johtavat diabetekseen, sydän- ja verenkiertosairauksiin ja muihin sairauksiin. Nämä terveysongelmat voivat vaikuttaa suoraan hermosolujen aineenvaihduntaan ja sitä kautta hermoston kivunsäätelyjärjestelmien toimintaan sekä kykyyn sopeutua kudosvaurioiden jälkeisiin paranemisprosesseihin.

Uni ja kipu

Moni ihminen nukkuu vuorokaudessa liian vähän. Osa ei edes tiedosta kärsivänsä pitkittyneestä univajeesta, sillä olo tuntuu usein kohtalaisen hyvältä. Toisaalta univaje heikentää kognitiivisia toimintoja, kuten harkintakykyä.

Univaje voi johtua huonoista tottumuksista, työrytmistä, priorisoinnista tai yksinkertaisesti tietämättömyydestä siitä, mihin kaikkiin elämän osa-alueisiin univaje voi vaikuttaa. Osalla ongelmana voi olla ikävä unihäiriö: uni ei vain tule, vaikka haluaisi nukkua.

Kivun näkökulmasta unen puutteen vaikutukset näkyvät selvästi. Jo yhden unettoman yön jälkeen terveilläkin ihmisillä voidaan havaita lisääntynyttä kipuherkkyyttä (hyperalgesiaa) ja ahdistusta [33–35]. Monella pitkittyneestä kivusta kärsivällä on uniongelmia joko jo ennen kipuja tai kipujen aiheuttamina. Noin 50 % kroonisesta kivusta ja 46 % kroonisesta alaselkäkivusta kärsivistä raportoi uniongelmista [36, 37].

Kuinka paljon uniongelmat voivatkaan siis ylläpitää kipukierrettä ja kivunsäätelyjärjestelmän herkkyyttä monen kivuista kärsivän kohdalla?

Miksi univaje herkistää hermostoa kivulle?

Miksi univaje sitten saa hermoston reagoimaan herkemmin nosiseptiiviseen ärsykkeeseen? Yksi tekijä lienee univajeen aiheuttama mikrogliasolujen reagointi. Syvän unen aikana aivojen sopukat huuhdellaan glymfaattisella huuhtelulla kaikista metaboliiteista eli aineenvaihduntatuotteista. Kun ei nuku, huuhtelua ei tapahdu, ainakaan samassa määrin.

Metaboliitit alkavat häiritä hermosolujen toimintaa, ja mikrogliat puuttuvat siihen. Tämä aiheuttaa tulehdusreaktion, joka näkyy sytokiinien (IL-6) ja prostaglandiinien lisääntyneenä määränä sekä kohonneena oksidatiivisena stressinä [38–41]. Kuten jo sarjan toisessa osassa mainitsin, tämä immunologinen vaste on omiaan kehittämään sentraalista sensitisaatiota.

Toisaalta univaje aiheuttaa myös hormonaalisia muutoksia, jotka voivat altistaa herkemmälle kivun käsittelylle ja suuremmalle emotionaaliselle tuskalle. Unen, stressin ja immuniteetin yhteyttä kipuun käsittelemme tarkemmin artikkelissa uni, stressi, immuniteetti ja kipu.

Kaikki kietoutuu yhteen

Lukemattomien toisiinsa kietoutuneiden neuro-immuno-endokriinisten ja kognitiivis-emotionaalisten tekijöiden tiedetään moduloivan kipua. Jos emme näe metsää puilta, kokonaiskuva kivunhoidossa jää todella helposti huomaamatta.

Toisaalta voi pohtia, mikä kokonaiskuvassa on ylipäätään oleellista, kun puhutaan kivunhoidosta. Pitää myös miettiä, mihin asioihin tulisi ensisijaisesti pyrkiä vaikuttamaan, mihin yksilö pystyy itse vaikuttamaan ja mihin terapeutilla on mahdollisuuksia vaikuttaa. Blogisarjan neljännessä osassa pyöritelläänkin terapeutin työkaluja vaikuttaa kroonistuvaan kipuun.

Milloin vastaanotolle

Jos sinulla on aivotärähdyksen tai niskan retkahdusvamman jälkeen pitkittyneitä oireita, kuten päänsärkyä, huimausta tai tasapaino-ongelmia, voit varata ajan neurologiaan erikoistuneelle osteopaatti Eetu Koivistolle. Eetun erikoisosaamista ovat muun muassa päänsäryt, migreeni, huimaus, niskakivut, niskan retkahdusvammat, aivotärähdyksen pitkittyneet oireet ja hermo-ongelmat. Hänen vastaanotollaan hoidetaan myös pitkittyneitä ja kroonisia selkäkipuja, ks. toiminnallinen neurologia ja osteopatia.

Toiminnallinen neurologia löytyy ajanvarauksessa osteopatian alta. Jos vaiva on jatkunut yli 3 kk tai tulet ensimmäistä kertaa, valitse pidempi aika. Hankalan ja pitkittyneen oireen ensimmäinen käynti kestää 90 min ja maksaa 150 € (katso hinnasto). Jos asiantuntemuksemme ei riitä, ohjaamme sinut eteenpäin esimerkiksi kuvantamiseen tai muihin lääketieteellisiin tutkimuksiin.

Usein kysyttyä

Mitä aivotärähdyksen jälkioireita voi olla?

Lievä aivovamma voi aiheuttaa pitkittyneitä jälkioireita, kuten kroonista kipua, uupumusta, huimausta, näköhäiriöitä, keskittymis- ja oppimisvaikeuksia, masentuneisuutta ja uniongelmia. Jälkioireita voi esiintyä jopa joka toisella aivotärähdyksen saaneella.

Miksi aivotärähdyksen jälkeinen kipu ei näy aivokuvissa?

Pitkittyneen kivun taustalla ei ole suoranaisesti hermoston kudosvaurio, joka voitaisiin todeta aivokuvantamisella. Kroonisista jälkioireista kärsivillä on sen sijaan havaittu sentraaliseen sensitisaatioon viittaavia muutoksia, kuten matalampi painekipukynnys ja heikompi CPM-mekanismi.

Miten univaje vaikuttaa kipuun?

Jo yhden unettoman yön jälkeen terveilläkin ihmisillä havaitaan lisääntynyttä kipuherkkyyttä ja ahdistusta. Univaje voi saada mikrogliasolut reagoimaan ja aiheuttaa tulehdusreaktion, joka on omiaan kehittämään sentraalista sensitisaatiota.

Voiko stressi pahentaa kroonista kipua?

Kroonisella stressillä vaikuttaa olevan roolinsa kroonisessa kivussa ja matala-asteisessa tulehduksessa. Stressijärjestelmän CRF-hormonin liiallinen tuotanto on yhdistetty krooniseen kipuun ja masennukseen.

Lähteet

  1. [1] Takahashi et al. 2019. Tonic suppression of the mesolimbic dopaminergic system by enhanced corticotropin-releasing factor signaling within the bed nucleus of the stria terminalis in chronic pain model rats.
  2. [2] Abdallah. 2017. Chronic Pain and Chronic Stress: Two Sides of the Same Coin?
  3. [3] Rohleder. 2019. Stress and inflammation: The need to address the gap in the transition between acute and chronic stress effects.
  4. [4] Zouikr et al. 2016. Early life programming of pain: focus on neuroimmune to endocrine communication.
  5. [5] Krunau. 2013. Neonatal Pain in Very Preterm Infants: Long-Term Effects on Brain, Neurodevelopment and Pain Reactivity.
  6. [6] Burke et al. 2016. Psychological stress in early life as a predisposing factor for the development of chronic pain: Clinical and preclinical evidence and neurobiological mechanisms.
  7. [7] Imbierowicz. 2003. Childhood adversities in patients with fibromyalgia and somatoform pain disorder.
  8. [8] Torpy DJ, Papanicolaou DA, Lotsikas AJ, Wilder RL, Chrousos GP, Pillemer SR. Responses of the sympathetic nervous system and the hypothalamic-pituitary-adrenal axis to interleukin-6: A pilot study in fibromyalgia.
  9. [9] Tesarz et al. 2016.
  10. [10] Bellatio. 2012. Fibromyalgia Syndrome: Etiology, Pathogenesis, Diagnosis, and Treatment.
  11. [11] Arendt-Nielsen et al. 2018. Assessment and manifestation of central sensitization across different chronic pain conditions.
  12. [12] Haanpää. 2018. Neuropaattiset kivut, päänsäryt ja kasvokivut. Teoksessa Kipu. Duodecim.
  13. [13] Salter M. 2010. Microglia-neuronal signalling in neuropathic pain hypersensitivity 2.0.
  14. [14] Makoto Tsuda. 2016. Microglia in the spinal cord and neuropathic pain.
  15. [15] Albrecht DS. 2018. Neuroinflammation of the spinal cord and nerve roots in chronic radicular pain patients.
  16. [16] Aivovammaliitto. Aivovammat. aivovammaliitto.fi/aivovammat
  17. [17] Irvine & Clarck. 2018. Chronic pain after traumatic brain injury: pathophysiology and pain mechanism.
  18. [18] Grandhi et al. 2018. A Review of Chronic Pain and Cognitive, Mood, and Motor Dysfunction Following Mild Traumatic Brain Injury: Complex, Comorbid, and/or Overlapping Conditions?
  19. [19] Dapke et al. 2019. The gut microbiome and metabolic syndrome.
  20. [20] Bostanciklioglu. 2019. The role of gut microbiota in pathogenesis of Alzheimer’s disease.
  21. [21] Valles-Colomer et al. 2019. The neuroactive potential of the human gut microbiota in quality of life and depression.
  22. [22] Mingui Xu et al. 2019. Association Between Gut Microbiota and Autism Spectrum Disorder: A Systematic Review and Meta-Analysis.
  23. [23] Ming et al. 2018. A Gut Feeling: A Hypothesis of the Role of the Microbiome in Attention-Deficit/Hyperactivity Disorders.
  24. [24] Rea et al. 2019. Pain Bugs: Gut Microbiota and Pain Disorders.
  25. [25] Ran et al. 2019. Pain regulation by gut microbiota: molecular mechanisms and therapeutic potential.
  26. [26] Werbner et al. 2019. Social-Stress-Responsive Microbiota Induces Stimulation of Self-Reactive Effector T Helper Cells.
  27. [27] Zhu et al. 2018. A Review of Traumatic Brain Injury and the Gut Microbiome: Insights into Novel Mechanisms of Secondary Brain Injury and Promising Targets for Neuroprotection.
  28. [28] Minerbi et al. 2019. Altered microbiome composition in individuals with fibromyalgia.
  29. [29] Sergi et al. 2020. Potential relationship between dietary long-chain saturated fatty acids and hypothalamic dysfunction in obesity.
  30. [30] Shaito et al. 2020. Western diet aggravates neuronal insult in post-traumatic brain injury: Proposed pathways for interplay.
  31. [31] Bjorklund et al. 2019. Does diet play a role in reducing nociception related to inflammation and chronic pain?
  32. [32] Holton et al. 2009. Potential dietary links to central sensitization in fibromyalgia: past reports and future directions.
  33. [33] Onen et al. 2001. The effects of total sleep deprivation, selective sleep interruption and sleep recovery on pain tolerance thresholds in healthy subjects.
  34. [34] Schuh-Hofer et al. 2013. One night of total sleep deprivation promotes a state of generalized hyperalgesia: a surrogate pain model to study the relationship of insomnia and pain.
  35. [35] Krause et al. 2019. The pain of sleep loss: a brain characterization in humans.
  36. [36] Sleep Foundation. 2015. Sleep in America Poll.
  37. [37] Kelly et al. 2011. The association between chronic low back pain and sleep: a systematic review.
  38. [38] Haack. 2009. Activation of the prostaglandin system in response to sleep loss in healthy humans: potential mediator of increased spontaneous pain.
  39. [39] Haack. 2007. Elevated inflammatory markers in response to prolonged sleep restriction are associated with increased pain experience in healthy volunteers.
  40. [40] Mullington. 2010. Sleep loss and inflammation.
  41. [41] Wisor. 2011. Cerebral microglia mediate sleep/wake and neuroinflammatory effects of methamphetamine.

Artikkeli on yleistä terveystietoa eikä korvaa terveydenhuollon ammattilaisen arviota. Jos oireesi ovat voimakkaita, pahenevat tai pitkittyvät, hakeudu lääkäriin.

Palvelut

Näin voimme auttaa

Kuntoutus

Osteopatia

Osteopaatti Turun Verkahovissa: tutkimus, hoito ja harjoitteet selän, niskan ja raajojen vaivoihin.

Lue lisää

Blogi

Lue seuraavaksi

Kaikki artikkelit
Varaa aika