Verkatehtaankatu 4, 20100 Turku

050 342 6570info@mmclinic.fiVaraa aika

Selkä ja niska

Välilevy­peräinen selkäkipu: kun välilevyn pullistuma oireilee

Mustavalkoinen kuva selkärangan ja rintakehän luustosta.

Välilevyperäinen selkäkipu tarkoittaa kipua, jonka lähde on välilevyn rappeuma- tai pullistumaprosessi. Kaikki välilevyn pullistumat ja rappeumat eivät oireile, mutta osa niistä voi olla erittäin kivuliaita ja ylläpitää pitkittynyttäkin selkäkipua. Avaan tässä kirjoituksessa, miten välilevyn pH-muutokset, välilevyn sisään kasvava hermokudos ja tulehdusreaktiot voivat vaikuttaa kipuun sekä ääreishermostossa että keskushermostossa.

Sain inspiraation kirjoittaa tästä aiheesta Eetu Hopeapuun luennolta Soory:n syysopintopäivillä.

Miksi kudosperäiset syyt kuuluvat yhä pitkittyneen selkäkivun arvioon?

Elämme tällä hetkellä kipuneurotieteiden kulta-aikaa. Meitä kiinnostaa todella paljon, mitä hermostossa ja aivoissa tapahtuu, kun ihminen kokee pitkittynyttä kipua. Puhumme paljon sentraalisesta sensitisaatiosta (keskushermoston herkistymisestä). Kroonistumiseen liittyy hermoston neuromatriisin plastisia muutoksia, jotka ylläpitävät ja herkistävät kipumekanismeja.

Peräänkuulutamme tällä hetkellä paljon kognitiivisbehavioraalisia menetelmiä. Niillä pyritään vaikuttamaan ihmisen kognitiiviseen käyttäytymiseen ja kipuun liittyviin uskomuksiin ja lopulta muokkaamaan aivojen neuromatriisin toimintaa. Tämä on todella tärkeä osa kuntoutusprosessia. Kyseessä on ihminen, jonka hoidon tulisi aina olla kokonaisvaltaista ja ottaa huomioon fyysiset, kognitiiviset ja emotionaaliset vaikuttajat.

Lähihistoriassa pitkittyneen selkäkivun syynä pidettiin usein rangan rakenteiden rappeumamuutoksia, ehkä jopa liiankin heppoisesti. Nykypäivänä tilanne on ehkä kallistunut toiseen laitaan. Emme pidä patoanatomista ajattelua enää niin merkityksellisenä. Kivun perifeeristä juurisyytä jopa vähätellään ja unohdetaan herkästi, kun kipu on kestänyt karkeasti katsottuna yli 3 kk ja koska selkäkivut kuitenkin ovat "epäspesifejä".

Tämä on mielestäni hieman huolestuttavaa, vaikkakin varmasti ihan normaalia kehitykseen liittyvää "kultaisen keskitien" etsimistä. Sanavalinnoissa tulee olla tarkkana, kun selkäkivuista puhutaan asiakkaalle, jotta vältytään turhalta nosebolta. Kudosperäisten oireiden aiheuttajien sivuuttaminen ja vähättely ei kuitenkaan ole mielestäni järkevää.

Haluankin tuoda tässä kirjoituksessa esille enemmän pitkittyneen selkäkivun patoanatomista ja fysiologista mekanismia. Meidän tulee aina ottaa huomioon myös patoanatominen toiminta pitkittyneissäkin kiputiloissa, vaikka kipu olisikin luonteeltaan "kroonistunutta". Taustalla voi edelleen olla merkittäviä perifeerisiä prosesseja, jotka ylläpitävät ja ruokkivat sentraalista kipuprosessointia. Hermoston osuutta pitkittyneessä kivussa käsittelen kirjoituksessa pitkittyneen alaselkäkivun hoito ja hermoston rauhoittaminen.

Aiheuttaako välilevyn pullistuma selkäkipua?

Kaikki pullistumat ja rappeumat eivät oireile

Se on totta, että usealla kivuttomalla ihmisellä on tietämättään selässä välilevyn rappeumaa ja pullistumia. Viime vuosina ei ole voinut olla törmäämättä Brinjikjin vuonna 2015 tekemään tutkimukseen selkärangan MRI-löydöksistä (magneettikuvauslöydöksistä) terveessä väestössä. Moni on jakanut ja referoinut sitä (1).

Kaikki pullistumat ja rappeumat eivät siis oireile, ja tietyntyyppinen rappeuma on normaalia ikään liittyvää muutosta. Muutokset alkavat jo toisessa ikävuodessa ja jatkuvat hautaan saakka.

Välilevyn pullistuma, rappeuma ja Modic 1 -muutokset selkäkivun taustalla

Tämä tutkimus ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö osa välilevyn rappeumamuutoksista voisi olla kivuliaita. Itse asiassa Brinjikjin toinen, vähemmän huomiota saanut meta-analyysi vuodelta 2015 selvitti nimenomaan välilevymuutosten ja selkäkipujen yhteyden vahvuutta (2).

Meta-analyysissä todettiin, että välilevyn pullistumilla, tyrillä, rappeumilla sekä Modic 1 -muutoksilla on merkittävä yhteys 50-vuotiaiden tai nuorempien ihmisten selkäkipuihin. Kivuttomilla ei puolestaan löydetty yhtä merkittävää yhteyttä rangan ja välilevyjen kulumamuutosten osalta.

Osa välilevyn rappeuma- ja pullistumaprosesseista voi siis olla epänormaaleja ja erittäin kivuliaita prosesseja, jotka heikentävät arkea ja toimintakykyä (2–4).

Paraneeko välilevyn pullistuma itsestään?

Suurin osa välilevyn pullistumista paranee kuitenkin itsestään ajan kanssa. Kehon on raportoitu parantaneen jopa massiivisia pullistumia itse (5–7). Kuinka mahtavaa!

Kaikki välilevyperäiset ongelmat eivät kuitenkaan hoidu itsestään, eikä keho aina pysty käynnistämään paranemisprosessia riittävän tehokkaasti. Tähän liittynevät yksilölliset ominaisuudet genetiikassa, histologiassa, immunologiassa, kipujärjestelmässä, biomekaniikassa, elämäntavoissa ja psykososiaalisissa tekijöissä (8).

Miksi kivuliasta välilevyä on vaikea todeta kuvista?

Jopa pieneltä näyttävät pullistumat voivat olla erittäin kivuliaita ilman hermojuurikontaktia. Perinteisellä MRI-kuvantamisella on hyvin hankalaa erottaa oireileva ja oireeton välilevy toisistaan (1).

Välilevyperäisestä selkäkivusta, johon liittyy hermojuurioire (radikulaarinen kipu), on kyse vain noin joka kymmenennessä selkäkiputapauksessa. Nämä tapaukset pystytään todentamaan kuvantamismenetelmillä spesifimmin (9). Hermojuuren ärsytyksestä ja alaraajaan säteilevästä kivusta kerromme lisää artikkelissa iskias ja hermopinne.

Invasiivisella diskografisella menetelmällä on parempi reliabiliteetti (luotettavuus) kivuliaan välilevyn diagnosoinnissa. Se on kuitenkin kalliimpi ja hankalampi toimenpide, johon saattaa liittyä haitallisia komplikaatioita, kuten bakteeriperäinen diskiittitulehdus. Asianmukaisilla varotoimenpiteillä komplikaation riski on kuitenkin hyvin pieni (10, 11).

Provokatiivinen diskografinen toimenpide tehdään potilaan ollessa valveilla, jotta hän voi kertoa tuntemuksistaan kunkin tutkittavan välilevyn kohdalla. Tämä tuo diagnosointitilanteeseen vahvan psykologisen komponentin. Tutkimuksissa onkin todettu väärien positiivisten tulosten lisääntyvän, jos potilaalla on psykososiaalisia haittatekijöitä (12–13).

Miten välilevyperäinen kipu syntyy?

Mikä sitten on välilevyperäisen kivun mekanismi, jos kaikki välilevyn vauriot eivät oireile? Täytyy ymmärtää, että välilevyperäinen kipu ja ennenaikainen rappeuma ovat monisyinen prosessi. Siihen vaikuttavat geneettiset, metaboliset, histologiset, immunologiset ja biomekaaniset tekijät.

Tämän kirjoituksen keskiössä on kolme asiaa:

  • välilevyn pH:n muutokset
  • välilevyn sisään kasvava hermokudos
  • tulehdusreaktiot (inflammatoriset reaktiot) ääreishermostossa ja keskushermostossa.

Miten välilevy on hermotettu?

Terveessä välilevyssä on hermotettu ainoastaan uloin kerros (annulus fibrosus) ja enintään kolmasosa välilevyn kuorikerroksista. Nämä saavat hermotuksensa usealta segmentiltä eli multisegmentaalisesti: hermojuuren dorsaaliselta haaralta, sinuvertebraalihaaroilta sekä sympaattisilta ganglioilta (hermosolmukkeilta).

Syvemmät kerrokset ja etenkin ydin (nucleus pulposus) ovat avaskulaarisia rakenteita, eli niissä ei ole omaa verenkiertoa eikä myöskään hermotusta. Tämä on pääteltävissä myös maalaisjärjellä. Jos välilevyjen sisäosassa olisi kipua aistivia hermopäätteitä, meidän olisi melko tukalaa ottaa kehon paino rangan ja välilevyjen päälle, saati sitten liikkua (14–17).

Kaavakuva välilevyn poikkileikkauksesta: ulkokerrokseen tulevat hermot hermojuuren takahaarasta, sinuvertebraalihermosta ja sympaattisesta hermosolmukkeesta, ydin on ilman hermoja.
Välilevyn normaali hermotus: hermot ulottuvat vain välilevyn ulkokerroksiin. García-Cosamalón ym. 2010.
Piirroskuva lannenikamasta ja välilevystä ylhäältä: keltaiset hermot haarautuvat välilevyn ulkoreunalle, ja rakenteet on nimetty latinaksi.
Välilevyn normaali hermotus. Liang ym. 2013.

Välilevyn aineenvaihdunta ja pH-taso

Terveessä välilevyssä happamuuden taso on kutakuinkin neutraali, noin pH 7,2. Happamuus ei kuitenkaan ole vakio, vaan se voi vaihdella päivittäin kuormituksesta, nesteytyksestä ja muista tekijöistä riippuen. Välilevyn homeostaasista (sisäisestä tasapainosta) huolehtii jatkuva ja tasainen vuorovaikutus katabolian ja metabolian välillä.

Välilevyn aineenvaihdunta on kuitenkin hyvin haastava ja helposti järkkyvä. Tiedämme, että välilevyn sisärakenteissa ei ole verisuonitusta, jonka kautta se saisi rakennusaineita tai happea. Toimivaan aineenvaihduntaan tarvittava energia, neste ja happi saadaankin ylä- ja alapuolella olevista nikamista päätelevyn läpi diffuusiolla eli "pumppumekanismilla".

Tämä tietenkin edellyttää, että päätelevyn permeabiliteetti (läpäisevyys) ja nikamien mikrosuonisto toimivat hyvin. Lisäksi välilevy tarvitsee tasaista fyysistä kuormitusta eli pumppausta. Jotta välilevy pystyy pitämään imeytyneen nesteen sisällään, se tarvitsee proteoglykaaneja. Proteoglykaanit sitovat tehokkaasti nestettä itseensä. Ilman proteoglykaaneja välilevyn nestepitoisuus laskisi ja aineenvaihdunnan tasapaino järkkyisi (15–17).

Miten pH:n lasku käynnistää ennenaikaisen rappeuman?

Jos välilevyn aineenvaihduntaan tulee häiriö, välilevy menettää hyvin herkästi tasapainonsa. Vähäinen fyysinen kuormitus, nikamien mikroverenkierron heikentyminen tai päätelevyjen läpäisevyyden heikentyminen estävät diffuusion toimivuuden. Silloin välilevy menettää nestepitoisuuttaan ja pH laskee.

Kun pH laskee alle 6,7, välilevyn solujen anabolia (rakentava aineenvaihdunta) heikkenee merkittävästi. Tämä heikentää proteoglykaanien tuotantoa, mikä laskee välilevyn nestepitoisuutta ja edelleen pH-tasoa. Tästä kehittyy itseään ruokkiva rappeutumiskierre (18).

Ennenaikainen rappeumaprosessi on yhdistetty selkäkipuihin. Lisäksi se altistaa välilevyn prolapseille ja edelleen hermojuuren tai selkäytimen puristustiloille (2–4).

Tulehdus ja neurogeeninen inflammaatio

Alentuneen pH:n ja selkäkivun välillä on todettu selkeä yhteys (19). Vahvasti happamoitunut nucleus-materiaali voi päästä prolapsoitumaan välilevyn ulkokehälle, sen läpi ydinkanavaan tai välilevyn sisällä ylä- tai alapäätelevyä vasten. Silloin se herkistää tiettyjä nosiseptoreita (kipua aistivia hermopäätteitä) ja aiheuttaa tulehdusreaktion (20–22).

Tämä voi voimakkuudestaan riippuen johtaa dorsaalisen hermojuuriganglion (DRG) herkistymiseen eli perifeeriseen sensitisaatioon (23). DRG:n herkistymisestä seuraa aksonaalinen refleksi, joka vapauttaa hermojen distaaliosissa neuropeptidejä, kuten substanssi P:tä ja CGRP:tä. Ne edistävät tulehdusta ja kipuprosessia (24). Neuropeptidien ja hermopäätteiden välille syntyy tällöin positiivinen takaisinkytkentä, joka aiheuttaa neurogeenisen tulehduskierteen eli neurogeenisen inflammaation (25).

Kaavio vaurioituneesta hermopäätteestä, joka vapauttaa CGRP:tä ja substanssi P:tä verisuonen ja syöttösolun suuntaan, kun hermoviesti kulkee hermojuuriganglion kautta keskushermostoon.
Neurogeeninen inflammaatio: hermopäätteistä vapautuvat neuropeptidit, kuten substanssi P ja CGRP, edistävät tulehdusta.

Välilevyssä olevat immuunisolut (syöttösolut, leukosyytit, fibroblastit ja makrofagit) alkavat reagoida neuropeptidien lisääntyneeseen määrään. Ne vapauttavat inflammatorisia sytokiineja (IL-1b, IL-6 ja TNF-a). Näiden tiedetään herkistävän myös nosiseptoreita ja synapsien toimintaa, mikä johtaa sekundääriseen hyperalgesiaan (25). Kivuliaissa rappeutuneissa välilevyissä onkin todettu merkittäviä määriä pro-inflammatorisia eli tulehdusta edistäviä sytokiineja (26–31).

Sisäelinrasva ja adipokiinit

Liiallinen sisäelinrasva vaikuttaisi olevan myös osasyy inflammatoristen sytokiinien tuotantoon. Tiettyjen rasvasolujen on nimittäin havaittu erittävän adipokiini-sytokiineja, ja välilevyjen rakenteissa sattuu olemaan reseptoreita juuri näille sytokiineille. Välilevyistä löydetyt adipokiinit lisäävät katabolista toimintaa ja kiihdyttävät ennenaikaista degeneraatiota eli rappeumaa (32).

Kaavio ylipainon vaikutuksista välilevyyn: rasvakudoksen adipokiinit ja tulehdussytokiinit sekä mekaaninen kuormitus johtavat immuunijärjestelmän muutoksiin, aineenvaihdunnan epätasapainoon ja välilevyn rappeumaan.
Lisääntynyt rasvakudos vapauttaa pro-inflammatorisia sytokiineja, ja adipokiinit voivat kiihdyttää välilevyn rappeumaa.

Sisäänkasvava hermokudos välilevyssä

Tietyt sytokiinit lisäävät myös hermokasvutekijöiden (NGF ja BDNF) tuotantoa välilevyissä. Ne voivat herkistää hermopäätteitä, mutta myös saada aikaan ylimääräistä hermokudoksen kasvua (33–35). Itse asiassa osasta rappeutuneita välilevyjä on löydetty sisäänkasvanutta hermokudosta (36, 37). Tämä vaikuttaisi olevan vahvasti yhteydessä hankaliin ja kivuliaisiin selkäkiputapauksiin (37–39).

Piirroskuva välilevystä, jossa keltaiset hermosäikeet kasvavat nuolten osoittamana ulkokerroksesta syvälle kohti välilevyn ydintä.
Välilevyn sisään kasvava hermokudos. Liang ym. 2013.
Kaksiosainen kaavakuva: ylempänä terve välilevy, johon hermosäikeet ulottuvat vain ulkokehälle, alempana rappeutunut välilevy, jossa hermosäikeet ulottuvat syvemmälle kohti ydintä.
Sisään kasvavan hermokudoksen kaavakuva: terve ja rappeutunut välilevy. García-Cosamalón ym. 2010.

Kun nosiseptoreita on lisääntyneesti paikassa, jossa niitä ei pitäisi olla, syntyy edellä kuvattu itseään ruokkiva tulehduskierre:

  1. neuropeptidien vapautuminen
  2. neurogeeninen inflammaatio
  3. pH:n lasku
  4. sytokiinien lisääntyminen
  5. immunologinen tulehdusvaste.

Tulehdus voi levitä hermoissa sytokiinien välityksellä proksimaalisesti eli keskushermoston suuntaan dorsaaliseen juuriganglioon. Siellä se herkistää myös muiden hermojen soomaosia eli solukeskuksia (39–41). Näin ääreishermostoon voi kehittyä leviävä immunologinen tulehdusreaktio eli neuroinflammaatio (17, 39, 42). Neuroinflammaation roolia pitkittyneessä kivussa käsittelen laajemmin kirjoituksessa krooninen kipu ja neuroinflammaatio.

Kaavio välilevyn rappeuman kierteestä: pH:n alentuminen, proteoglykaanien väheneminen, tulehdusvälittäjien lisääntyminen, sisään kasvava hermotus, hermojuuriganglion herkistyminen, sytokiinien lisääntyminen ja etenevä degeneraatio, keskellä kipu.
Välilevyn ennenaikaisen rappeuman kierre.

Miten välilevyperäinen selkäkipu kroonistuu?

Osalla neuroinflammaatio voi levitä keskushermostoon, jos veri-aivoesteen läpäisevyys kasvaa kriittisesti (41, 43). Tähän voivat vaikuttaa yksilölliset ominaisuudet genetiikassa ja immunologiassa, mutta mahdollisesti myös pitkittynyt psyykkinen stressi (44–46).

Tulehdus leviää selkäytimen projektioneuroniverkostoon ja myöhemmin tiettävästi jopa talamukseen asti (47–50). Tämä voidaan havaita tietyillä kuvantamismenetelmillä selkäytimen ja talamuksen mikrogliasolujen hyperaktivaationa (48, 49). Leviävä neuroinflammaatio näyttäisi olevan rajumpaa ja kroonistumisen riski korkeampi, jos tilaan liittyy hermojuuren voimakkaampi ärsytys ja tulehdus eli radikulopatia (51).

Keskushermoston immunologinen tulehdusreaktio aiheuttaa todennäköisesti herkistymistä myös keskushermoston tasolla. Se muuttaa hermosynapsien ja tiettyjen aivoalueiden toimintaa (sentraalinen sensitisaatio). Tämä voi selittää selkäkivun kroonistumiseen liittyviä piirteitä, joita ovat esimerkiksi (43):

  • kivun leviäminen
  • huonosti ennustettavat oireet
  • mielialan muutokset
  • heikot hoitovasteet.
Fluoresenssimikroskooppikuva hiiren selkäytimen poikkileikkauksesta ja suurennokset vihreiksi värjätyistä mikrogliasoluista.
Mikrogliasolujen lisääntynyt aktivaatio selkäytimen taka- ja etusarvessa. Zhang ym. 2008.
PET-kuvat aivoista: kroonista alaselkäkipua sairastavilla merkkiaineen kertymä talamuksen alueella on voimakkaampi kuin verrokeilla.
Gliasolujen lisääntynyt aktivaatio talamuksen alueella kroonisessa alaselkäkivussa. Loggia ym. 2015.

Loppupohdintaa: miten kivuliaan välilevyn voisi tulevaisuudessa todeta?

Välilevyn ennenaikainen metabolinen rappeumaprosessi voi olla taustalla tietyissä pitkittyneissä ja vaikeissa selkäkivuissa. Kipuun vaikuttavat etenkin pH-muutokset, välilevyn sisään kasvanut hermotus ja inflammatoriset reaktiot. Ne voivat vaikuttaa perifeerisellä mutta myös sentraalisella tasolla.

Välilevyperäisen kiputilan tarkka diagnosointi on kliinisesti hankalaa. Perinteisillä kuvantamismenetelmillä ei pystytä vetämään selkeää rajaa kivuttomien ja kivuliaiden välilevyjen välille.

Tällä hetkellä on kuitenkin kehitteillä lupaavia uusia diagnosointimenetelmiä, jotka voivat parantaa välilevyperäisen kivun diagnosointia:

  • MRS-kuvantaminen (magnetic resonance spectroscopy), jolla voidaan arvioida välilevyn sisäistä metabolista tasoa sekä laktaatin ja proteoglykaanien määrää (52).
  • CEST-kuvantaminen (chemical exchange saturation transfer), jolla voidaan mitata välilevyn pH-tasapainoa (53, 54).

Ps. Ei unohdeta perifeerisiä kipumekanismeja pitkittyneissäkään kiputiloissa. 🙂

Milloin vastaanotolle

Pitkittyneet ja krooniset selkäkivut sekä hermo-ongelmat rangassa ja raajoissa ovat kirjoittajan, neurologiaan erikoistuneen osteopaatti Eetun, työn ydintä. Hankalan ja pitkittyneen oireen ensimmäinen käynti neurologisessa osteopatiassa kestää 90 min ja maksaa 150 €. Osteopatiaan voit tulla ilman lääkärin lähetettä. Ota ensimmäiselle käynnille mukaan mahdolliset röntgen- tai magneettikuvat ja lausunnot.

Selkäkipuja hoitavat meillä myös naprapaatti Eemeli, jonka erikoisosaamista on akuutti ja krooninen selkä- ja niskakipu, sekä fysioterapeuttimme. Jos asiantuntemuksemme ei riitä, ohjaamme sinut eteenpäin esimerkiksi kuvantamiseen tai muihin lääketieteellisiin tutkimuksiin. Varaa aika ajanvarauksesta tai katso hinnat hinnastosta.

Usein kysyttyä

Aiheuttaako jokainen välilevyn pullistuma kipua?

Ei aiheuta. Usealla kivuttomalla ihmisellä on selässä välilevyn rappeumaa ja pullistumia, ja tietyntyyppinen rappeuma on normaalia ikään liittyvää muutosta. Osa pullistumista ja rappeumista voi kuitenkin olla erittäin kivuliaita.

Paraneeko välilevyn pullistuma itsestään?

Suurin osa välilevyn pullistumista paranee itsestään ajan kanssa, ja kehon on raportoitu parantaneen jopa massiivisia pullistumia. Kaikki välilevyperäiset ongelmat eivät kuitenkaan hoidu itsestään.

Mitä Modic 1 -muutokset kertovat selkäkivusta?

Brinjikjin vuoden 2015 meta-analyysissä Modic 1 -muutoksilla oli välilevyn pullistumien, tyrien ja rappeumien tavoin merkittävä yhteys 50-vuotiaiden tai nuorempien ihmisten selkäkipuihin.

Näkyykö kivulias välilevy magneettikuvassa?

Perinteisellä MRI-kuvantamisella oireilevaa ja oireetonta välilevyä on hyvin hankala erottaa toisistaan. Diskografialla luotettavuus on parempi, mutta se on invasiivinen toimenpide. Uusia menetelmiä, kuten MRS- ja CEST-kuvantamista, kehitetään.

Lähteet

  1. (1) Brinjikji W ym. 2015. Systematic literature review of imaging features of spinal degeneration in asymptomatic populations.
  2. (2) Brinjikji W ym. 2015. MRI Findings of Disc Degeneration are More Prevalent in Adults with Low Back Pain than in Asymptomatic Controls: A Systematic Review and Meta-Analysis.
  3. (3) Cheung ym. 2012. Are "patterns" of lumbar disc degeneration associated with low back pain? New insights based on skipped level disc pathology.
  4. (4) Samartzis D, Karppinen J, Chan D ym. 2010. The association of disc degeneration based on magnetic resonance imaging and the presence of low back pain.
  5. (5) Ushewokunze ym. 2008. Spontaneously disappearing lumbar disc protrusion.
  6. (6) Monument & Salo 2011. Spontaneous regression of a lumbar disk herniation.
  7. (7) Kim & Kim 2013. Spontaneous regression of extruded lumbar disc herniation: three cases report.
  8. (8) Cheung KM. 2010. The relationship between disc degeneration, low back pain, and human pain genetics.
  9. (9) Bardin 2017. Diagnostic triage for low back pain: a practical approach for primary care.
  10. (10) Wolfer ym. 2008. Systematic review of lumbar provocation discography in asymptomatic subjects with a meta-analysis of false-positive rates.
  11. (11) 2013. Pathophysiology, diagnosis, and treatment of discogenic low back pain.
  12. (12) Carragee EJ, Tanner CM, Yang B, Brito JL, Truong T. 1999. False-positive findings on lumbar discography. Reliability of subjective concordance assessment during provocative disc injection.
  13. (13) Block AR, Vanharanta H, Ohnmeiss DD, Guyer RD. 1996. Discographic pain report. Influence of psychological factors.
  14. (14) Bogduk N, Tynan W, Wilson AS. 1981. The nerve supply to the human lumbar intervertebral discs. J Anat.
  15. (15) Bogduk N. 1983. The innervation of the lumbar spine. Spine.
  16. (16) Ohtori S, Inoue G, Miyagi M ym. 2015. Pathomechanisms of discogenic low back pain in humans and animal models. Spine J.
  17. (17) Groen GJ, Baljet B, Drukker J. 1990. Nerves and nerve plexuses of the human vertebral column. Am J Anat.
  18. (18) Liang ym. 2013. New hypothesis of chronic back pain: low pH promotes nerve ingrowth into damaged intervertebral disks.
  19. (19) Cheng-Zhen ym. 2012. The relationship between low pH in intervertebral discs and low back pain: a systematic review.
  20. (20) Stanton-Hicks 2001. Nerve blocks in chronic pain therapy: are there any indications left?
  21. (21) Keshari KR, Lotz JC, Link TM, Hu S, Majumdar S, Kurhanewicz J. 2008. Lactic acid and proteoglycans as metabolic markers for discogenic back pain.
  22. (22) Naves LA, McCleskey EW. 2005. An acid-sensing ion channel that detects ischemic pain.
  23. (23) Miyagi M, Ishikawa T, Orita S ym. 2011. Disk injury in rats produces persistent increases in pain-related neuropeptides in dorsal root ganglia and spinal cord glia but only transient increases in inflammatory mediators: Pathomechanism of chronic diskogenic low back pain. Spine.
  24. (24) William D. 2000. The Role of Dorsal Root Reflexes in Neurogenic Inflammation and Pain.
  25. (25) Kalso ym. 2018. Kipu. Duodecim.
  26. (26) Burke JG, Watson RW, McCormack D ym. 2002. Intervertebral discs which cause low back pain secrete high levels of proinflammatory mediators.
  27. (27) Kang JD, Georgescu HI, McIntyre-Larkin L ym. 1996. Herniated lumbar intervertebral discs spontaneously produce matrix metalloproteinases, nitric oxide, interleukin-6, and prostaglandin E2.
  28. (28) Takahashi H, Suguro T, Okazime Y ym. 1996. Inflammatory cytokines in the herniated disc of the lumbar spine.
  29. (29) Shamji MF, Setton LA, Jarvis W ym. 2010. Proinflammatory cytokine expression profile in degenerated and herniated human intervertebral disc tissues.
  30. (30) Kepler CK, Markova DZ, Dibra F ym. 2013. Expression and relationship of proinflammatory chemokine RANTES/CCL5 and cytokine IL-1beta in painful human intervertebral discs.
  31. (31) Risbud, Shapiro IM. 2014. Role of cytokines in intervertebral disc degeneration: pain and disc content.
  32. (32) 2018. The Role of Adipokines in Intervertebral Disc Degeneration.
  33. (33) Krock, Rosenzweig DH, Chabot-Doré A-J, Jarzem P, Weber MH, Ouellet JA, Stone LS, Haglund L. Painful, degenerating intervertebral discs up-regulate neurite sprouting and CGRP through nociceptive factors.
  34. (34) Krock, Currie JB, Weber MH, Ouellet JA, Stone LS, Rosenzweig DH, Haglund L. 2016. Nerve growth factor is regulated by toll-like receptor 2 in human intervertebral discs. Biol.
  35. (35) Freemont, Watkins A, Le Maitre C, Baird P, Jeziorska M, Knight MT, Ross ER, O'Brien JP, Hoyland JA. 2002. Nerve growth factor expression and innervation of the painful intervertebral disc.
  36. (36) Purmessur, Freemont AJ, Hoyland JA. 2008. Expression and regulation of neurotrophins in the nondegenerate and degenerate human intervertebral disc. Arthritis.
  37. (37) Freemont AJ, Peacock TE, Goupille P ym. 1997. Nerve ingrowth into diseased intervertebral disc in chronic back pain. Lancet.
  38. (38) Takahashi ym. 2008. Resolving discogenic pain.
  39. (39) García-Cosamalón ym. 2010. Intervertebral disc, sensory nerves and neurotrophins: who is who in discogenic pain?
  40. (40) Miyagi M, Millecamps M, Danco AT ym. 2014. Increased innervation and sensory nervous system plasticity in a mouse model of low back pain due to intervertebral disc degeneration. Spine.
  41. (41) Schmidt A. 2019. Entrapment Neuropathies. University of Oxford.
  42. (42) Ohtori ym. Sensory nerve ingrowth, cytokines, and instability of discogenic low back pain: A review.
  43. (43) Ji R-R ym. 2018. Neuroinflammation and Central Sensitization in Chronic and Widespread Pain.
  44. (44) Mohammed ym. 2016. Factors controlling permeability of the blood–brain barrier.
  45. (45) Xu 2019. Restraint Stress Induced Hyperpermeability and Damage of the Blood-Brain Barrier in the Amygdala of Adult Rats.
  46. (46) Lehmann ym. 2018. Decoding microglia responses to psychosocial stress reveals blood-brain barrier breakdown that may drive stress susceptibility.
  47. (47) Albrecht DS ym. 2018. Neuroinflammation of the spinal cord and nerve roots in chronic radicular pain patients.
  48. (48) Loggia ym. 2015. Evidence for brain glial activation in chronic pain patients.
  49. (49) Zhang ym. 2008. Selective activation of microglia in spinal cord but not higher cortical regions following nerve injury in adult mouse.
  50. (50) Yang ym. 2018. Implication of microglia activation and CSF1/CSF1R pathway in lumbar disc degeneration-related back pain.
  51. (51) Palada ym. 2019. Characterization of neuroinflammation and periphery-to-CNS inflammatory cross-talk in patients with disc herniation and degenerative disc disease.
  52. (52) Gornet ym. 2019. Magnetic resonance spectroscopy (MRS) can identify painful lumbar discs and may facilitate improved clinical outcomes of lumbar surgeries for discogenic pain.
  53. (53) Bez ym. 2018. Molecular pain markers correlate with pH-sensitive MRI signal in a pig model of disc degeneration.
  54. (54) Liu Q ym. 2015. Detection of low back pain using pH level-dependent imaging of the intervertebral disc using the ratio of R1rho dispersion and -OH chemical exchange saturation transfer.

Artikkeli on yleistä terveystietoa eikä korvaa terveydenhuollon ammattilaisen arviota. Jos oireesi ovat voimakkaita, pahenevat tai pitkittyvät, hakeudu lääkäriin.

Palvelut

Näin voimme auttaa

Kuntoutus

Osteopatia

Osteopaatti Turun Verkahovissa: tutkimus, hoito ja harjoitteet selän, niskan ja raajojen vaivoihin.

Lue lisää

Kuntoutus

Naprapatia

Naprapaatti Turun Verkahovissa: tutkimus, manuaalinen terapia ja kuntouttava harjoittelu selkä- ja niskakipuun sekä urheiluvammoihin.

Lue lisää

Kuntoutus

Fysioterapia

Fysioterapia Turun Verkahovissa: 6 fysioterapeuttia, vastaanotto 30–60 min, 55–75 €.

Lue lisää

Blogi

Lue seuraavaksi

Kaikki artikkelit
Varaa aika